Myyntiassistentti Heli Martikainen viihtyy asiakaspalvelutehtävissä

23.6.2022

Myyntiassistentti Heli Martikainen

PrimaTimberin pirteä myyntiassistentti Heli Martikainen on alun perin maatalon tyttö Keski-Suomesta, Konnevedeltä ja on koulutukseltaan tradenomi.

Ennen PrimaTimberille siirtymistään sujuvasti saksaa taitava Martikainen ehti työskennellä viennin eri tehtävissä lähes 15 vuoden ajan. Eri toimialoja nähnyt ja Sveitsissäkin asunut ja työskennellyt Martikainen siirtyi PrimaTimberille loppuvuodesta 2016.

PrimaTimberille

”Kuulin tuttavalta, että PrimaTimberille avautuu paikka. Päätin hakea sitä ja täällähän sitä on oltu jo viisi ja puoli vuotta”, Martikainen kuvailee.

”Yksi lähtökohta työssäni on, että asiakkaat ovat tyytyväisiä.”

Myynti- ja ostoassistentti

Heli Martikaisen työ myynti- ja ostoassistenttina on monipuolista:

”On tilausten vastaanottamista ja käsittelyä, laskuttamista, ostolaskujen tarkistamista ja myyntitilastojen tekemistä. Välillä kierrän myyntipäälliköiden kanssa asiakkailla ja messuilla. Työssä vaaditaan tarkkuutta, ongelmanratkaisutaitoa, pitkäjänteisyyttä ja järjestelmällisyyttä.”

”Toimin linkkinä asiakkaiden, tuotannon, myynnin ja välillä myös kuljetusyhtiöiden välillä. Työssä pitää pystyä toimimaan, vaikka ärsykkeitä tulisi monesta suunnasta samanaikaisesti”, Martikainen kuvailee.

”Minä tykkään asiakaspalvelusta. Se on aina ollut minulle se työn suola.”

Työn mielekkyys

”Minä tykkään asiakaspalvelusta. Se on aina ollut minulle se työn suola. Olen iloinen ja hyväntuulinen työntekijä, mikä varmasti heijastuu myös asiakaskenttään.”

Martikainen tekee tiivistä yhteistyötä lähiesimiehen, tuotannon sekä kahden myyntipäällikön kanssa.

”Meillä on PrimaTimberillä todella hyvä yhteishenki ja rento tiimi. Tehdään töitä pilke silmäkulmassa ja pidetään toisistamme huolta.”

Vapaa-aika

Perhe, puutarhanhoito ja liikunta tuovat vastapainoa Heli Martikaisen arkeen. Myyntiassistentin perheeseen kuuluvat kaksi lasta ja aviomies sekä nykyisellään kolme kanaa. Puutarhan hoidossa käden jäljen näkee heti ja saa tuoreita vihanneksia sekä marjoja omasta maasta. Talvisin veri vetää hiihtolenkille ja kesäisin juoksulenkille. Erikoisempi harrastus on kesäisin seikkailu-urheilu:

”Kesäkuun alussa osallistuin viidettä kertaa Sisu-seikkailuun, jossa matkaa kertyi yhteensä 38 kilometriä maastopyöräillen, meloen, suunnistaen ja uimapatjaillen. Se on ollut sellainen pieni kesän kohokohta, jossa käymme ystävän kanssa yhdessä pitämässä hauskaa. Tavoitteena ei ole voitto, vaan että meillä on kiva päivä yhdessä”, Martikainen hymyilee.

 


 

Takaisin tiedotteisiin
Kategoria: Uratarinat