Yhtiökokous: Iivari Mononen Group vahvisti jalansijaansa Norjassa

17.6.2020

Iivari Mononen -konsernin vuosikertomus ja tilinpäätös 2019 kertovat jälleen yhtiön tasaisesta kasvusta. Konsernin liikevaihto oli 74,6 miljoonaa euroa kasvaen hieman yli 24 % edelliseen vuoteen verrattuna. Yrityskauppojen myötä konsernin palveluksessa työskentelee 210 henkilöä neljässä maassa.

Yhtiön kannattavuus parani sahateollisuuden suhdannekurimuksesta sekä leudon ja kostean talven haasteista huolimatta.

– Pylväsliiketoimintamme vahvisti tuotantoaan aitapaaluvalmistukseen erikoistuneen Solør AgroTre AS:n yrityskaupan myötä Norjassa. Kauppa oli askel kohti aitapaaluliiketoiminnan kehittämistä. Aitatuotteiden myynti kasvoi erityisesti Iso-Britanniassa, kertoo toimitusjohtaja Ari Mononen.

Yhtiö on investoinut tuotekehitykseen. Vuoden vaihteessa Scanpole toi markkinoille uuden sukupolven kyllästeen, kupariöljyn. Innovaatio yhdistää perinteisten kyllästysaineiden vahvuudet ja uusiutuvan öljyn ominaisuudet.
– Jatkamme investointeja edelleen ja olemme aktiivisesti uudistamassa toimialaamme. Puun edut materiaalina ovat kiistämättömät niin kestävyyden, hiilensidonnan kuin kuluttajien odotusten osalta, muistuttaa Mononen.

Korona-pandemian vaikutukset yhtiön toimintaan ovat toistaiseksi olleet ennakoitua pienemmät.
– Työmäärä ja tilaukset ovat säilyneet kaikilla kolmella liiketoimintaa-alueella paria poikkeusta lukuun ottamatta toistaiseksi hyvällä tasolla. Pandemian mahdollisesti edetessä ja pitkittyessä vaikutukset voivat toki laajentua, Ari Mononen kertoo.

Kotimaiseen, perheomisteiseen Iivari Mononen konserniin kuuluvat:
– kestopuutuotteisiin ja lujuusluokiteltuun puutavaraan erikoistunut PrimaTimber Oy, 
– pylväsratkaisuja tuottava Scanpole Oy, jolla on tytäryhtiöt Norjassa, Iso-Britanniassa sekä Ruotsissa sekä
– sähkönjakelu- valaisin- ja televerkostojen ratkaisuja sekä palveluita tarjoava Exsane Oy.

Lisätietoja:
Ari Mononen, toimitusjohtaja
Iivari Mononen Group

Iivari Mononen Group -vuosikertomus 2019 luettavissa täältä.

Takaisin tiedotteisiin
Kategoria: Uutiset